LAUANTAI
Vuoden 2010 Ruisrock alkoi ihmeellä: allekirjoittanut oli sovituissa ajoissa liikenteessä! Nyt vastaanotetaan pudonneita leukoja ja epäileviä silmämunamuljautteluita. Mutta niin siinä tuomaksein pääsi käymään, ja yhdeksän jälkimainingeissa reissu kohti Suomen Turkua, matkaseurana ihastuttava sisarkaksikko, päräytettiin käyntiin. Pohtimalla saako 30 euron bensamäärä volkkarini tankin todella ylitsevuotamaan. Lopputulos; samaa sarjaa mökin tappajamehiläisten ja jään nielaisemisen kuolettavan mahdin kanssa.
Tienpäällisessä saunassamme ilottelimme Jätkäjätkien ja Arkin tahtiin. Autoa täytyy ajaa kädet ratissa, my ass! Reggaeflowni kirvoitti edellämme puksuttaneilta pojilta taustapeiliin osoittelua ja meiltä vahingoniloista naureskelua, henkilökohtaisten jätkiemme volkkari kun uudemmasta vuosimallistaan huolimatta vaikutti sardiinipurkkitetrikseltä omaamme verrattuna. Ehkä jannut nauttivat rakkaudellisen lämpöisestä syli sylissä-tunnelmasta.
Turun parkkijumalat olivat säästäneet yhden ainokaisen ruudun kulkupelillemme ja sen suurella suosiolla siihen lämäytimme. Nopea piipahdus headquartersilla hakemassa messiin emännöivän punapäämme, kamat kassiin ja menoks sano annie lennox (kaupan kautta, luonnollisesti)! A väitti minua pågenien orjaksi. Minä väitän pågeneita minun orjikseni.
laukku, reppu vai kassi? sarjassamme ikuisia festarikysymyksiä, sillä kaikki ovat tarkoitukseensa yhtä huonoja.
Hiki virtasi epätoivon esanssiin yhdistettynä jo saapuessamme torin laidalle. Kolmen aurinkoisesti tenuilevan lisäyksikön kohtaaminen piti valituskuoron loitolla bussimatkan ajan, mutta Ruissaloon johtavalla via dolorosalla sävel oli jo eri. Kehitimme hetken olotilasta H2:sen kanssa perinteikkään western-elokuvan janosta johtuvine kangastuksine ja aavikon poikki viilettävine tappurapalloineen, mutta pysyimme sen verran järjen puolella, että ymmärsimme kiltin olevan huono idea. Aina. Ikuisesti.
Aavikolle, jota festarialueeksi kutsuttiin, tupsahdettuamme hohottelimme hetken ovelia piilopullojamme ja selkeästi niiden etsimiseen kyllästyneitä järkkäreitä. Tämä kostautuu nilkkaani vielä myöhemmissä luvuissa, odottakaa ja nähkää. Missasimme Lapkon. Se nyt ei yllätä enää ketään.
Prioriteettipalaverin tulos:
Vettä. Vessa. Istumapaikka. Ruokaa.
Jossain välillä nauhoitimme missin sekä saimme joukkoomme monitittelisen loordin.
Turun parkkijumalat olivat säästäneet yhden ainokaisen ruudun kulkupelillemme ja sen suurella suosiolla siihen lämäytimme. Nopea piipahdus headquartersilla hakemassa messiin emännöivän punapäämme, kamat kassiin ja menoks sano annie lennox (kaupan kautta, luonnollisesti)! A väitti minua pågenien orjaksi. Minä väitän pågeneita minun orjikseni.
laukku, reppu vai kassi? sarjassamme ikuisia festarikysymyksiä, sillä kaikki ovat tarkoitukseensa yhtä huonoja.Hiki virtasi epätoivon esanssiin yhdistettynä jo saapuessamme torin laidalle. Kolmen aurinkoisesti tenuilevan lisäyksikön kohtaaminen piti valituskuoron loitolla bussimatkan ajan, mutta Ruissaloon johtavalla via dolorosalla sävel oli jo eri. Kehitimme hetken olotilasta H2:sen kanssa perinteikkään western-elokuvan janosta johtuvine kangastuksine ja aavikon poikki viilettävine tappurapalloineen, mutta pysyimme sen verran järjen puolella, että ymmärsimme kiltin olevan huono idea. Aina. Ikuisesti.
Aavikolle, jota festarialueeksi kutsuttiin, tupsahdettuamme hohottelimme hetken ovelia piilopullojamme ja selkeästi niiden etsimiseen kyllästyneitä järkkäreitä. Tämä kostautuu nilkkaani vielä myöhemmissä luvuissa, odottakaa ja nähkää. Missasimme Lapkon. Se nyt ei yllätä enää ketään.
Prioriteettipalaverin tulos:
Vettä. Vessa. Istumapaikka. Ruokaa.
Jossain välillä nauhoitimme missin sekä saimme joukkoomme monitittelisen loordin.
festarien fashioin valinta: leathery kamerapussi lanteilla
Vilkkumaan kiertoilmauunimainen mongunta nosti puolilta jaostostamme pystyyn niskavillat ja puolilta peukut, joten päätimme hajota sekä hallita. Paremman musiikkimaun, eli allekirjoittaneen, puolisko lähti fiilistelemään merch-kojua, josta Hoon messiin tarttui jahkailumaratonin jälkeen cool florencepaita. Itse pohdin Discojen uutta hupparia, mutta mhäh mhäh, ei se myynnistä poistunutta ihanuutta voittanut joten kojuun jäi. Lapkojen uusi älynväläys sitävastoin herätti riemastusta.
Tämän jälkeen dumppasin seurani lämpöisästi pölisevälle kamaralle ja vilahdin teltan viileyteen kuuntelemaan pari viisua Viikatetta. Monien talvien takainen leivontaklassikkoni Pohjoista Viljaa ei kuulostanut livenä aivan toivotun mahtipontiselta, mutta jotain outoa karismaa Kaarlessa on. Sitä emme joskaan enempää pohdi.
Yhä vajavaisena kokoonpanona raahustimme visioimaan Prince Of Assyriaa. Allekirjoittanut koki lämpöhalvaustakin vittumaisemman kuumuusilmiön; lämpöangstin olevan tuloillaan, eikä prinssin jonninjoutava, hengityksenjatke-musisointi asiaa auttanut. Hetken hiljaisuudessa vellottuani sisarpari päätti että menkäämme oikein seisomayleisön sekaan ja pikkustahiljaa fiilisbarometri kohosi siedettävään. Tässä auttoi perin komea basistipoika, joka ruotsalaisen viileyden perikuvana soitteli upeaa kontrabassoaan. Voiko siinä nyt sitten enää kuin huokailla, ihastuneesti.
Jollotusten tauottua lähdimme pää kolmantena vauhdittajana mahdollisimman kauas Pesispojista, eli tapaamispaikallemme juomavetten ääriin. Päässäni ujeltava levottomuuden sireeni vaimensi seuraavan hajota ja hallitse-keskustelun pääkohdat melko onnistuneesti, mutta sen verran painui kallooni että DE:n jälkeen miitti, sama paikka. Suorastaan heilautin kassini pelastavan S:n olkapäille ja kiidin Discojen kärkikahinoihin. Tai siis mitä 45 minuuttia ennen keikkaa sopii kutsua kärkikahinoiksi. Istumista ja unelmoivia katseita muiden eväksiin.
Mutta kun 17. Disco Ensemble keikkani, ja kuudes ruissisellaiseni, räjähti käyntiin Bay Of Biscaylla, joka hiton angstiapinointi, stressierkin muru ja vatsanväänne muuttui jälleen sen arvoiseksi. Miikka oli miikka, ylkällä tällä kertaa farkkujen sijasta samanlaiset kengät kuin vastaavalla ja keikka yhtä glooriaa. Finn Hitsien settilistaan oli paukaistu sellainen mahtimuutos että hieman huonosti livetilanteessa uppoava Life Of Crime oli korvattu dynamiittisella We Can Stop Whenever We Wantilla. Vielä kun Lefty olisi vekslattu johonkin vanhaan tahi Samanthaan niin hallelujat olisin pojille resitoinut.
Resitoin kuitenkin.
HALLELUJA!
PELASU, Miikka funktioi täysin omilla fm:llään ♥
Hippaloin kohtauspaikalle naureskellen valkoisen paitani transformaatiota ruskeaksi rätiksi, kunnes repesin totaalit nähdessäni punapääni lähinnä antiikin muumioita ympäröivissä harmaan sävyissä. Jätkä oli ollut tantereella, minä ritilällä. Pöllähdellen saavuimme osaosaston luokse rantalavalle, jonne pian jälkeemme ryntäsi aina yhtä valloittava PMMP. Intensiivisen biletyksemme keskeytti vain pari vaivaista ohi lipunutta sillipurkkia.
"kato, silja!"
"katos vaan, hmm, hei ollaankohan me liian lähellä vesirajaa?"
"njääh"
Mitäs pienistä, kun ei nekään meistä.
Kyse oli noin puolesta metristä.
Vilkkumaan kiertoilmauunimainen mongunta nosti puolilta jaostostamme pystyyn niskavillat ja puolilta peukut, joten päätimme hajota sekä hallita. Paremman musiikkimaun, eli allekirjoittaneen, puolisko lähti fiilistelemään merch-kojua, josta Hoon messiin tarttui jahkailumaratonin jälkeen cool florencepaita. Itse pohdin Discojen uutta hupparia, mutta mhäh mhäh, ei se myynnistä poistunutta ihanuutta voittanut joten kojuun jäi. Lapkojen uusi älynväläys sitävastoin herätti riemastusta.
Tämän jälkeen dumppasin seurani lämpöisästi pölisevälle kamaralle ja vilahdin teltan viileyteen kuuntelemaan pari viisua Viikatetta. Monien talvien takainen leivontaklassikkoni Pohjoista Viljaa ei kuulostanut livenä aivan toivotun mahtipontiselta, mutta jotain outoa karismaa Kaarlessa on. Sitä emme joskaan enempää pohdi.
Yhä vajavaisena kokoonpanona raahustimme visioimaan Prince Of Assyriaa. Allekirjoittanut koki lämpöhalvaustakin vittumaisemman kuumuusilmiön; lämpöangstin olevan tuloillaan, eikä prinssin jonninjoutava, hengityksenjatke-musisointi asiaa auttanut. Hetken hiljaisuudessa vellottuani sisarpari päätti että menkäämme oikein seisomayleisön sekaan ja pikkustahiljaa fiilisbarometri kohosi siedettävään. Tässä auttoi perin komea basistipoika, joka ruotsalaisen viileyden perikuvana soitteli upeaa kontrabassoaan. Voiko siinä nyt sitten enää kuin huokailla, ihastuneesti.
Jollotusten tauottua lähdimme pää kolmantena vauhdittajana mahdollisimman kauas Pesispojista, eli tapaamispaikallemme juomavetten ääriin. Päässäni ujeltava levottomuuden sireeni vaimensi seuraavan hajota ja hallitse-keskustelun pääkohdat melko onnistuneesti, mutta sen verran painui kallooni että DE:n jälkeen miitti, sama paikka. Suorastaan heilautin kassini pelastavan S:n olkapäille ja kiidin Discojen kärkikahinoihin. Tai siis mitä 45 minuuttia ennen keikkaa sopii kutsua kärkikahinoiksi. Istumista ja unelmoivia katseita muiden eväksiin.
Mutta kun 17. Disco Ensemble keikkani, ja kuudes ruissisellaiseni, räjähti käyntiin Bay Of Biscaylla, joka hiton angstiapinointi, stressierkin muru ja vatsanväänne muuttui jälleen sen arvoiseksi. Miikka oli miikka, ylkällä tällä kertaa farkkujen sijasta samanlaiset kengät kuin vastaavalla ja keikka yhtä glooriaa. Finn Hitsien settilistaan oli paukaistu sellainen mahtimuutos että hieman huonosti livetilanteessa uppoava Life Of Crime oli korvattu dynamiittisella We Can Stop Whenever We Wantilla. Vielä kun Lefty olisi vekslattu johonkin vanhaan tahi Samanthaan niin hallelujat olisin pojille resitoinut.
Resitoin kuitenkin.
HALLELUJA!
PELASU, Miikka funktioi täysin omilla fm:llään ♥
Hippaloin kohtauspaikalle naureskellen valkoisen paitani transformaatiota ruskeaksi rätiksi, kunnes repesin totaalit nähdessäni punapääni lähinnä antiikin muumioita ympäröivissä harmaan sävyissä. Jätkä oli ollut tantereella, minä ritilällä. Pöllähdellen saavuimme osaosaston luokse rantalavalle, jonne pian jälkeemme ryntäsi aina yhtä valloittava PMMP. Intensiivisen biletyksemme keskeytti vain pari vaivaista ohi lipunutta sillipurkkia.
"kato, silja!"
"katos vaan, hmm, hei ollaankohan me liian lähellä vesirajaa?"
"njääh"
Mitäs pienistä, kun ei nekään meistä.
Kyse oli noin puolesta metristä.
Part.2 taivas eestä reiskojen
Omistettu Hoolle, kun se on taivasfani.
Don Huonot-fanit hävisivät, The Specials intoilijat palasivat. Tällä kombinaatiolla omalaatuista mössöä sisältänyt panini huiviin omalaatuisen heviorkesterin mössöillessä taustalla. Plus perhetuttuja. Sekunnit tikittivät ja viimein oli aika tekstarimanata kaikki omat jätkät kokoon. En halunnut kenenkään missaavan, minun rojaalista mielestäni, elämänsä jos ei nyt parasta niin ainakin yhtä niistä, keikkaelämystä.
Ja sitä tarjoiltiin torvella suoraan turpaan! Minä ja T polkkasimme ekstaattisesti läpi koko setin, Mammonankin, vaikkei siinä juuri tantsulitanssaa-rytmejä viljelläkään. Ainoa harmi piili kovin Jätkäjätkä-painotteisessa setissä, mutta mitäs näistä kun löytyy niin upeita biisejä kuten Flygareita ja Sylissä Taivaan Alla, sekä kun vanhoistakin tuli parhaat päältä (Leipä Lukkojen Takana ja Mitiih). PMMP:n tyttöjen remakka featti Matkalaulussa oli loistava plus omalle järjelleni odottamaton yllätys, vaikka fiksumpi olisikin voinut asian jopa päissään matikoida.
Se oliko kokemus ystävilleni yhtä mieltäylentävä jäi hieman mysteeriksi, mutta jopa pelkäämältani Hoolta tuli leukaa loksauttavan positiivista kommenttia. Tai sitten punapää yritti vain olla mukava.
Loppukaneettina: Puppatski on mun mies, päähineineen päivineen ♥
Omistettu Hoolle, kun se on taivasfani.
Don Huonot-fanit hävisivät, The Specials intoilijat palasivat. Tällä kombinaatiolla omalaatuista mössöä sisältänyt panini huiviin omalaatuisen heviorkesterin mössöillessä taustalla. Plus perhetuttuja. Sekunnit tikittivät ja viimein oli aika tekstarimanata kaikki omat jätkät kokoon. En halunnut kenenkään missaavan, minun rojaalista mielestäni, elämänsä jos ei nyt parasta niin ainakin yhtä niistä, keikkaelämystä.
Ja sitä tarjoiltiin torvella suoraan turpaan! Minä ja T polkkasimme ekstaattisesti läpi koko setin, Mammonankin, vaikkei siinä juuri tantsulitanssaa-rytmejä viljelläkään. Ainoa harmi piili kovin Jätkäjätkä-painotteisessa setissä, mutta mitäs näistä kun löytyy niin upeita biisejä kuten Flygareita ja Sylissä Taivaan Alla, sekä kun vanhoistakin tuli parhaat päältä (Leipä Lukkojen Takana ja Mitiih). PMMP:n tyttöjen remakka featti Matkalaulussa oli loistava plus omalle järjelleni odottamaton yllätys, vaikka fiksumpi olisikin voinut asian jopa päissään matikoida.
Se oliko kokemus ystävilleni yhtä mieltäylentävä jäi hieman mysteeriksi, mutta jopa pelkäämältani Hoolta tuli leukaa loksauttavan positiivista kommenttia. Tai sitten punapää yritti vain olla mukava.
Loppukaneettina: Puppatski on mun mies, päähineineen päivineen ♥
ruotsalaista kuumuutta, jossain kaukana yössä
Koska jätkiin kohdistuvaa atmosfääristä rakkautta oli jotenkin purettava, halailin A:ta muiden kehitellessä illan viimeistä hajota ja hallitse -strategiaansa. Sisarkaksikko, Hoo & minä hyvästelimme pariskunnan sekä T:n ruissalon yöhön ja lähdimme semipunapäisen emäntämme tarmokkaalla ohjauksella kohti ruotsalaisia kesävieraitamme; The Soundsia. Syväksi surukseni festarikuntoni kesti vaivaisen parin kappaleen ajan, kunnes korvien välinen sumutorvi ilmoitti että häivy tai pyörry. Nöyränä valitsin viisaamman ja hoipertelin istuskelemaan valovuosien päähän lavasta. Nostattelin omaa tunnelmaani jollottamalla jokaisen biisin mukana ja ihastelemalla screeniltä Majan mykistävää cooliutta, mutta melko haljuksihan tuo jäi. Pieni vahingoniloinen kähinä tovereilleni, sillä kyseenomainen keikka taltioitiin tulevalle DVD:lle, ja sanokaa kun minä nyt sanon: jonkun muun on korkea aika näyttää tyhmältä lempibändinsä eturivissä!
Illan viimeinen läppä:
"Lähdetäänkö jatkoille?"
HEH HEH.
"Lähdetäänkö jatkoille?"
HEH HEH.
Onneksi headquarters oli lämmin ja hellä.
SUNNUNTAI
Pistää uskomaan taikuuteen kun menee nukkumaan Turussa ja herää keskeltä tiheintä trooppishenkistä sademetsää. Kulutimme aamun valumalla, hikoilemalla, nahistumalla, nihkeilemällä, läkähtymällä ja tunkemalla nuppejamme vuoronperään pakastimeen. Fuck the ilmastonmuutos! Plus syötiin me vähän rapaperperipiirakkaakin.
Matka ei maanitteluistani huolimatta johtanut jukuparkkiin, mutta sentään mäkkiin (toinen kotimme). Ronald-lehtisistä on moneksi, Hoon piinatessa allekirjoittanutta lähestyvällä M-daylla. Pullotettua peteseppäläenergiaa föliin ja pari valuvaa, nahistunutta, nihkeää sekä läkähtynyttä askelta saunaan (formerly known as Volswagen Golf).
A navigoi tunteella (ja vähän teknologiallakin)
Saatuamme ratin vain lieviä palovammoja aiheuttavaan kuumotustilaan, lähdimme jalat ikkunoista roikkuen tyyräämään kohti turkuhallin parkkista. WOU-momentti; ajettiin vain kerran ohi onnemme! Leppoisa parkkisetä totesi "että vitosen jos viittisitte maksaa", ja kyllähän me sitten kuuliaisina viittittiin, me laupiaat samarialaiset. Raamatullisissa ilmanaloissa jatkoimme dösällä kohti Ruissalon siltaa.
Hoodeilla pistimme tossua toisen eteen ja voi herranlettas mikä riemuisa yllätys oli bongata kolme tenuamme tällä kertaa polun viereisestä pusikosta nauttimassa piknikolosuhteista. Jälleennäkemisissä on voimaa. Porteille päästyämme koko muu lössi marssi jälleen iloisesti sisään mitä kyseenalaisimpien viinaskätköjen kera ja minä, MINÄ, jouduin puhumaan pähkinänikin pinteestä.
"Mitä tuossa etutaskussa on?"
"Ei mitään sulle oleellista"
"NÄYTÄ! *puristelee painonnostajan vakaudella silmälasikoteloani*"
"hei apua, mun täytyis nähdä noilla vielä!"
"mrhmrhrhr"
"Ei mitään sulle oleellista"
"NÄYTÄ! *puristelee painonnostajan vakaudella silmälasikoteloani*"
"hei apua, mun täytyis nähdä noilla vielä!"
"mrhmrhrhr"
Porin vesi, tankkaa tarvittaessa (innocent as hell)
Sortovallan alta valuimme, hikoilimme, lämpöhalvauduimme, nihkeilimme ja laahustimme kohti Chisua ja kaljakarsinaa. Kaikki nämä viisi kuusi mitä lie vuotta, enkä koskaan ole tiennyt kuinka ihana merimaisema vielä ihanampine varjoineen levittyy tuon ikäraja-alueen perukoilla. Chisusta ei ole suurtakaan hajua, mutta letkeää läppää kyllä palloiltiin.
Kaikki chilli loppuu aikanaan. Onneksi joskus sieltä nurkan takaa ilmaantuu jotain vieläkin chillimpää. Nimittäin Belle ja Sebastian. Aika tanakalla käsi pumpulla otteella lähtisin vannomaan ettei helteisessä festaripäivässä mikään ole koskaan soinut niin paikallaan olevasti kuin tämä bändi. Tunnelmaa voisi kuvailla maailman jokaisella positiivisella ja kevyellä ylisanalla. Vaikka suosikkibiisejäni ei The Boy With The Arab Strapia lukuunottamatta tarjoiltu, heliuminkepeä olotila ja bändin sympaattisuus olivat jo silkallaan kaiken arvoista. Unohtamatta tietenkään laulajan huumorintajua ("What did the butt cheek say to another? If we stick together we can stop this shit." Allekirjoittanut kikatteli ainakin partaansa.).
Teltan vilpoisasta huomasta iltapäivän paahteeseen toteamaan se mikä jo tiedettiin; The Ark ei pelkää nuoleskella perseitä ja mikä riemukkainta, se tehoaa, joka kerta. Energiajuoman avulla jorailtiin Glamour For Clamourit ja It Takes Fool To Remain Sanet. Uusin levy ei ainakaan näin livetilanteessa oikein potkinut sisään, eikä lavalle heitettykään Snörejä vaan puuhkankaltainen (niinkuin yöllä tyhmää valaistiin), mutta hell, kuka voi heittäytyä kyyniseksi Olan mahtavalle kesäkunnolle ("ajatella, vaikka se sai lapsen ja kaikkea")? Monikin. Minä en.
Ruotsalaisten kotkotuksien jälkeen otettiin taas askel taaksepäin tettaan, jossa suurin osa meistä piknikiytyi leppeällä mielenkiinnolla niin ruokaa, juomaa kuin Regina Spectoriakin kohtaan. Nätisti lauloi kun ei joikunut. Sekopäistä vilttiseuraa. Heroa ei tullut, mutta Reginalle ainoastaan täydet kunnioitukset ylipäänsä lavalle saapumisesta.
sniidupågeneilua, beibeeh
Jälleen kyseessä oli ehtoisa emäntämme, joka varmisti että vaikka läpi festarikansan fyysisen ruumiin ja yli heidän pyhien joutaviensa, mutta Florenceen ja äkkiä! Kiisimme siis tulennopeudella kohti paviljonkilavaa ja ihastuttavan etuväljään kohtaan pääsimmekin parkkeeraamaan. Flo veti ihanan keikan. Hiljalleen pimenevä suvi-ilta sopi herttaiselle punapäälle yhtä nakutetusti kuin keskihelle Belle & Sebastianille, ja hittikimara oli läpitunkematon. Siinä on nainen ja ÄÄNI ♥ Tavastian mystiikkaa ei saavutettu, mutta rehellinen bilemeininki toi settiin omanlaisensa upeuden. Drumming Song on ehkä vuoden parhaimpia kappaleita. Transsissa meni.
"Mikä bändi tuolla soittaa kun on niin paljon väkeä?" "Siellä näytetään jalkapalloa."
Kaikki hyvä kun päättyy aikanaan, ja liian äkäisesti, niin loppui vuoden 2010 Ruisrockikin. Selkä tuhannen pirstaleena (miksi ystäväni ovat hauskoja jopa puhuessaan jonninjoutavuuksia?), Slash taakse jääden (kyllähän A sen nyt tiesi) ja fiilis korkealla.
Kotimatkalla selvisi jopa Trust Is Sharewaren syvin tarkoitus. Diippiä.
RUISROCK 2010 TOP 3
- Jätkäjätkät
- Florence + The Machine
- Belle & Sebastian
ENSVUONNA UUDESTAAN!
-H
(pahoittelee fonttikoon muutoksista, blogspot kusee ja 12 tuntia on liian pitkä aika mihin tahansa postaukseen, joten let it be)
-H
(pahoittelee fonttikoon muutoksista, blogspot kusee ja 12 tuntia on liian pitkä aika mihin tahansa postaukseen, joten let it be)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti