Tänään suuntaamme porukalla kello 00.03 katsastamaan Twilight-sarjan kolmannen osan ->
Leffa oli mielestäni parempi kuin sen kaksi edeltäjää, sillä nyt ei tarvinnut vääntelehtiä leffasalissa myötähäpeästä erään/eräiden nimeltämainitsemattomien näyttelijöiden roolisuoritusten vuoksi. Leffan lavasteet olivat jälleen kerran upeat. E:n arvio elokuvasta
- E
VAMPIRES WILL NEVER HURT YOU (not even at the second time)
Minulle, porukkamme tunnetuimmalle team kokohitontwilightlössijalavasteetkinpäälle intoilijalle (aistitteko sarkasmin löyhähdyksen?), ei riittänyt vaivainen ensi-iltanäytös. Pakkohan koko eeppinen roska oli vahdata uudelleen seuraavan päivän iltanäytöksessä!
Ja miksi, te kysytte.
Pyörittelette siellä silmämunianne.
No hell, siksi.
Että hankaluuden äärirajoja sivuavan lippuvekslauksen jälkeen saimme vaihdettua vain neljä viidestä iltanäytöslipustamme ensi-ilta yöhön.
Ja kunnon porilainenhan ei koskaan, painotan KOSKAAN, heitä rahaa hukkaan.
VAMPIRES WILL NEVER HURT YOU (not even at the second time)
Minulle, porukkamme tunnetuimmalle team kokohitontwilightlössijalavasteetkinpäälle intoilijalle (aistitteko sarkasmin löyhähdyksen?), ei riittänyt vaivainen ensi-iltanäytös. Pakkohan koko eeppinen roska oli vahdata uudelleen seuraavan päivän iltanäytöksessä!
Ja miksi, te kysytte.
Pyörittelette siellä silmämunianne.
No hell, siksi.
Että hankaluuden äärirajoja sivuavan lippuvekslauksen jälkeen saimme vaihdettua vain neljä viidestä iltanäytöslipustamme ensi-ilta yöhön.
Ja kunnon porilainenhan ei koskaan, painotan KOSKAAN, heitä rahaa hukkaan.
Ensi-ilta-asu, toisella kerralla saliin äkäistiin niin suoraan mainosten jakelusta että pyydän penkkejä kanssani vaihtaneelta mukavalta kanssaelokuvailijalta anteeksi.
Suurin kysymys kuuluneekin: Oliko se sen arvoista?
Vastaus: No mikä ettei.
Huolimatta siitä että koin elokuvan paikoitellen hieman pitkästyttäväksi, rullasi se eteenpäin kuitenkin yllättävällä viihdyttävyydellä. Oli mahtavaa nähdä sarjan edellisiä osia enemmän itse vampyyreita, varsinkin kun löysin viimein oman leirini (team Carlisle it is <3), ja flashback-kohtaukset toivat oivaa lisää hahmojen taustatarinoihin. Jasperin takataskustaan löytämä true blood-henkinen aksentti joskin kiehutti vierustoveriani. Näyttelijänlahjoillahan ei tässä saagassa biletetä, mutta onneksi Jacob ja Bellan isä pitivät uskottavuuden rimaa tarpeeksi ylhäällä ettei moisen seikan takia tarvinnut vaipua paatokseen, vaan saattoi keskittyä olennaiseen: ulkonäköön. Kaikki myöntävät nyt etteivät rynnänneet sekoittamaan unirytmiään ikimuistoisen juonikulun vaan niin pärstä- kuin taustakertoimienkin takia. Maisemat ja värimaailmat olivat jälleen silmiä hivelevät (iso wau oikeasti pelottavalle kohtaukselle jossa uusien vampyyrien armeija nousi vedestä). Mutta katsokaas nyt muistin virkistämiseksi ensimmäinen osa, sihdatkaa tarkkaan Edin lärvää ja verratkaa näkemäänne tähän uusimpaan. Twilight: kuuma, voi kyllä. Eclipse: kahden elokuvan takainen puuterikerros lohkeilemassa ja pulisongit puskemassa täyttä kukkaa, kuumaako, hell not! I rest my case. Musiikkia, niin iso osa kuin se koko twilightkuvastoa onkin, ei oltu tässä osassa kohdeltu oikeudella. Yhtään Twilightin eeppisen pesiskohtauksen Supermassive Black Holeineen tai New Moonin vangitsevaa ajankulua Possibilityn tahdittamana veroista asetelmaa ei Eclipsesta löytynyt. Plus veikatkaa vääntelinkö raivosta kun Musen biisi oli läntätty BILEKOHTAUKSEEN!? Mikäs sen osuvampi paikka räytyä ikuisesta rakkaudesta kuin kotihipat. Jeez. Huolimatta tästä ja Edin Erä ja Kalastus- kohtauksesta, läimäisen leffalle hyväksyvat: (Tähän tulee kolme ja puoli starbaa kun ne E:ltä saan) (Ja koska minä ja blogitoverini jaamme toisinaan myös saman aivomöhkäleen, niin itse postauksestahan ne löytyivät :D)
-H
Suurin kysymys kuuluneekin: Oliko se sen arvoista?
Vastaus: No mikä ettei.
Huolimatta siitä että koin elokuvan paikoitellen hieman pitkästyttäväksi, rullasi se eteenpäin kuitenkin yllättävällä viihdyttävyydellä. Oli mahtavaa nähdä sarjan edellisiä osia enemmän itse vampyyreita, varsinkin kun löysin viimein oman leirini (team Carlisle it is <3), ja flashback-kohtaukset toivat oivaa lisää hahmojen taustatarinoihin. Jasperin takataskustaan löytämä true blood-henkinen aksentti joskin kiehutti vierustoveriani. Näyttelijänlahjoillahan ei tässä saagassa biletetä, mutta onneksi Jacob ja Bellan isä pitivät uskottavuuden rimaa tarpeeksi ylhäällä ettei moisen seikan takia tarvinnut vaipua paatokseen, vaan saattoi keskittyä olennaiseen: ulkonäköön. Kaikki myöntävät nyt etteivät rynnänneet sekoittamaan unirytmiään ikimuistoisen juonikulun vaan niin pärstä- kuin taustakertoimienkin takia. Maisemat ja värimaailmat olivat jälleen silmiä hivelevät (iso wau oikeasti pelottavalle kohtaukselle jossa uusien vampyyrien armeija nousi vedestä). Mutta katsokaas nyt muistin virkistämiseksi ensimmäinen osa, sihdatkaa tarkkaan Edin lärvää ja verratkaa näkemäänne tähän uusimpaan. Twilight: kuuma, voi kyllä. Eclipse: kahden elokuvan takainen puuterikerros lohkeilemassa ja pulisongit puskemassa täyttä kukkaa, kuumaako, hell not! I rest my case. Musiikkia, niin iso osa kuin se koko twilightkuvastoa onkin, ei oltu tässä osassa kohdeltu oikeudella. Yhtään Twilightin eeppisen pesiskohtauksen Supermassive Black Holeineen tai New Moonin vangitsevaa ajankulua Possibilityn tahdittamana veroista asetelmaa ei Eclipsesta löytynyt. Plus veikatkaa vääntelinkö raivosta kun Musen biisi oli läntätty BILEKOHTAUKSEEN!? Mikäs sen osuvampi paikka räytyä ikuisesta rakkaudesta kuin kotihipat. Jeez. Huolimatta tästä ja Edin Erä ja Kalastus- kohtauksesta, läimäisen leffalle hyväksyvat: (Tähän tulee kolme ja puoli starbaa kun ne E:ltä saan) (Ja koska minä ja blogitoverini jaamme toisinaan myös saman aivomöhkäleen, niin itse postauksestahan ne löytyivät :D)
-H 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti