NP. Lily Allen - LDN
Kaikkein rouheinta tässä on kuulkaas gulassikipot se, että kello on 09.28! Ja meikäpoika porskuttaa aika inhimillisissä fääreissä. Meaning että jäytävä Tappajavalaat sai minut ylös sängystä ennen ysiä, meaning että koin tarvetta shopata lippusen Imogen Heapin marraskuiselle Tavastianvisiitille. Hoo on kärvistellyt mun tukena Interpolit ja Muset, joten kai ahterillaan musiikkia tekevä naikkonen on vähintä täältä suunnalta. Eikä sitä koskaan tiedä, livetilanteissa käännytettävyyteni on aina suurimmillaan.
Viimepäivinä olen harrastanut kärsimysnäytelmiä. Työnantajani mainosti niitä ylevällä nimikkeellä "mainosten jakelu". Otetaas hetki matikalle:
Kanssaihmisten on saatava tietää työväenopiston kurssitarjonnasta, plus monesta muusta mukavasta, joten yhden nupin roskapostisaldo on 5 kpl.
Alaovelleni roijataan 5x690 lärpäkettä, se tekeepi 3450 lärpäkettä yhteensä.
Nämä hilaan skeittilaudalla hissiin noin yhdeksällä ylösalas-manuuverilla.
Jolloin kaikki 3450 lätyskää tuijottavat minua olohuoneeni lattialla.
Lajitteluun tuhraantuu nelisen-viitisen tuntia.
Pakkaan repun, olkalaukun ja ison kangaskassin täyteen mainospaperia, pelkkä reppu painaa 9kg, koko kombinaatio 24kg. Siihen mahtuu n. 60 kpl valmiita nivaskoja.
Tämä selkään ja pyöräparan ulokkeisiin.
Edessä siintää 690 taloutta, joista 29 rappua hissittömiä kolmekerroksisia.
Ylöspäin kuljen siis yhden jaon aikana 87 kerroksen verran.
Kokonaisuudessaan ravaan portaikkoja 243 kerroksen verran.
Empire State Buildingissa kerroksia on 102, ihan näin vertailun vuoksi.
Täydennysreissuja täytyy tehdä 11 kpl että koko roska lähtee omistajilleen.
Se tekee 276kg kaupallista tiedotetta rontattavaksi yhden jaon aikana.
Jakoon kuluu aikaa n. 6-7 tuntia.
Numbers honey, it's just numbers.
Seuraavaksi kuvakimaraa hämäristä sivuaktiviteeteista, joita olen onnistunut lykkäämään edellämainittujen numeroiden väliin.
NIMPPARIT
Tästä on aikaa jo kaamoksellisen paljon, mutta mitäs moisista kun ruoka oli hyvää ja riittoisaa.
Juhlaruoan fiilistely venähti yömyöhään, joten totesin fiksuimmaksi keriytyä vanhaan patjaröykkiööni muuntiksella. Seuraavana aamuna viettäessäni marieantoinette-hetkeä lasiverannalla päätti hieman sadella. Suomessa kun on tapana. Vähän enemmänkin. Iloisna mielin, maha täynnä, huristelin kotiini venäyttääkseni naamani ja todetakseni seuraavaa; olin jättänyt kirjapinon viereisen ikkunan apposen auki. Pahinta damagea oli (epä)onneksi ottanut alin Vampyyrikronikat, joten kirjaston ja blogitoverini E:n kirjamassat säästyivät (huh huh) vesivahingoilta. Hiustenkuivaaja kouraan ja pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Hieman runttuisaa on Kadotettujen Kuningattaren lauserakenne, mutta ainakin jokainen sivu eriytyi toisistaan.
Tästä opimme? Kesä kuivaa minkä kastelee!
PÄÄHÄNPISTO, KALLOON!
Vietimme chilliä iltaa Muodin Huippua visioiden, postia (oikeaa sellaista) jakavan ystäväni päästen peräti niin chilleihin fiiliksiin että taisi jo koisia. Katsoin siis parhaimmakseni päästää tyypin sängyynsä ja hyppäsin volkkariini. Kotiin asti en kuitenkaan päässyt kun meriporikaupunkiulasoori-liikenneympyrässä taivahat aukeni. Siristelin upeimman ja oransseimman auringonlaskun ikinä leimutessa silmiini. Nopea vilkaisu pelkääjän paikalle. Kamera. Riemua. Ulos Ulasoorista. Talla pohjaan. Ja kun viimein pääsin paikalle joka sopi a) pysäköintiin b) kuvaukseen, olinkin jo Kallon uimarannalla, arskan feidatessa horisonttiin enää piirun tavallista punaisempana. Ilo irti siitäkin bensankulutuksesta, päätin.
Uskollinen volkkarini jälleen mukana humputuksissa.
Kun kerran puolet Poria tuli läpi kaahattua, päätin myös (olin hyvin eteenpäin vievälla tuulella) että olisi typerää jättää menemättä itse Kallon kallioille nappaamaan pari kesäyön tunnelmaotosta.
Ideariihi pyörähti mukataiteellisuusmoodiin ja päätin meren huminan sijaan iskeä luurit korville ja fibailla Itkevän Tytön Kesä Kääntyy Myötäpäivään (siinä biisi paikkaansa, ja aevan ihaana muutenkin) tahtiin. Zoomailin huolettomasti tarkkaan aseteltuja kenkiäni kunnes joku älykääpä otti jossain lähimannuilla kuvan salamalla. Tutkiskelin ympäristöäni, muttei Kallon kumpareilla ikinä bongaa ketään ennenkuin olisi hyppäämässä juuri sille kivelle. Jatkoin ja niin jatkoi kuvaajabuddynikin. Pohdin kuumeisesti millaisella tekniikkavirityksellä jantteri olevinaan saisi hyviä kuvia raiskisalamallaan, ja sitten tipahti toinen kuuloke korvastani. PADAM, JYTYM ,BUDI PUM! Valokuvaajakollegani olikin ukkonen, ja salama todellakin SALAMA. Laskin mahdollisuuteni. Olin korkein kohta umpikalliolla, meren vieressä, ukkosen ollen tasan päälläni. Kaappasin kengät kauhuissani kouraan ja huumaavan jylinän säestämänä vilistin henkeni kaupalla metsän siimekseen, risuista ynnä männynkäkkyröistä piittaamatta. Vasta volkkarini turvassa survoin kengät jalkaani ja totesin seikkailun päättyneen. Teetä tässä tarvittiin ja äkkiä.
OPERAATIO AARREKARTTA, YAR
Muistan joskus ala-asteikäisenä nappulana toljotelleeni E:n alakerran seinää, johon kyseisen äiti oli ripustanut taideterapiakurssilla askastelemansa aarrekartan. Muuta siitä en sitten hahmotakaan kuin luutaa pitelevän Arnold Swazthisnamen. Jo silloin pidin ajatusta koota arkille lehtileikemontaasi asioista joita haluat elämältäsi saavuttaa, joista pidät, rakastat ja joita arvostat, erittäin hauskana (ala-asteikäisenä sanavarastoni oli laaja, mutta syventymätön). Kun itse E vuosia jälkeenpäin (lue: pari viikkoa sitten) kyhäili omaa versiotaan huoneensa lattialla, oli minunkin päästävä messiin.
Pari päivää tuhosin vanhoja (E:n vanhoja, sillä omia demejäni en raaskinut, trendit kyllä ahkun kourissa silppusin) lehtiä parvekkeellani riemun vallassa. Sitten lajittelin tulokset leväälleen makkarin lattialle. Musiikki, ystävät, matkailu, koti, valokuvaus, kirjoittaminen, tyyli ja huumorintajuinen elämänasenne kategorisoivat saksikäteilyni lopputulosta. Mutta pergäl kun aarrekartan kokoonliimaaminen oli raivostuttavaa. Yli viikon pompin aamuhuuruissa erinäisen millisälpän yli kun inspiraatio vain inisi kuolontuskissaan. Yhtenä aamuna, kun kalenteri näytti kaikkea muuta (mainosten jakoa) viskoin sitten raivon voimalla elämäni kasaan. Aika jees. Ei paha.
Piilotin aarrekartan säkyni alle, sillä E ohjeisti, että se kuuluu sellaisen vuoden päästä ottaa uusiosyyniin ja pohdiskella mitä on tullut saavutettua ja mitä ei haluakaan, tai kenties uudelleen inspiroitua vanhasta unelmasta. Sitä venaillessa.
LEFFAILTA B:N KERA
Pakenimme B.n kanssa myrskyä elokuvateatterin hämärään ja pian kökötimmekin jo 3D-lasit päässä virnuillen patongin syönnin mahdottomuudelle kyseenomaisten okulaarien rajoittaessa näkökenttää. Toy Story 3 oli joko mahtava tai sitten olin kieroutuneissa tunnetiloissa, mutta här gyyd, tulipahan ainakin hekoteltua. Gay-Ken ei ollut niin messevä hahmo kuin traileri antoi odottaa, mutta onneksi Buzz löysi itsestään suaven maailmanmiehen ja Totoro ilmestyi ympyröihin, vaikkei esikuvalleen uskollisesti pahemmin hölissyt. Juoni oli rullaava, paikoitellen jopa aika spuuki, vaikkakin pahimmat kauhueffektit aiheuttivat silkalla olemassaolollaan vauvanukke ja pellelelu (hetkittäin meno oli todella manaajaa). Voin muistaa väärin, tai sitten en, mutta mielestäni kolmososa päihitti helposti ykkösen ja kakkosen viihdyttävyydellään. Plus tämä oli ensimmäinen 3D-kokemus, jossa 3D-kokemus ei häirinnyt ylitsepääsemättömästi. Ja voi kyllä, Rouva Perunapää tottelee myös nimeä ullataalasmaa.
B:n sohvalla vahtasimme vielä Hachikon iltapuhteiksi. Söpö koira, voi kyllä. Kannattaako katsoa jollei pidä söpöistä koirista, voi ei.
MATTOPYYKILLÄ
Hyvälapsipäissäni kaappasin äitini volkkariin ja suuntasimme mattopyykille. Onhan taloudessani kaksi postimerkinkokoista tilkkua ja kasa yyberpaskaisia converseja. Lopputulos: kaksi puhdasta mattoa ja kasa paskaisia converseja.
Hyvälapsipuuska kannattaa, siitä nettoaa kermavaahtoa (punaiset marjat kustansi jälkikasvu ihan itse). Samoin ylisokerointi taisi olla ihan oman käden ongelma.
HARVINAISEN IHANA VIERAS PART HELSINKI
Harvinaisen puisevan sunnuntain pelasti nykyään pk:ssa (nyt kaikki porilaiset yli kaksvitoset voi olla että heh heh) majaansa pitävä ystäväni T, joka pirautti hengailevansa alkuperäisillä hoodeillaan. Hyppäsin samalla minuutilla satulaan ja fillaroin hämmentävän nostalgisia oikopolkuja kohti tuttua taajamaa. Illan aikana pelasimme mm. Harry Potter cluedoa. Voltsi (T:n artsyn pikkusiskon käsialaa) sporttasi kesän kunniaksi kukkakuosia ja oli lievästi käsi, mutta sehän ei Krapula Koiraa haitannut. Sokerihumala, much. Hävisin. Häviän cluedot AINA.
Kotiinpääsy olikin sitten jo kyseenalaisempaa. Ei siksi että olisin pudottanut järkkärini jonka kuvatarkkuus olisi tuusannuuskaantunut ja itkultani en pystynyt pyöräilemaan, vaan koska kaupunkimme oli nielaissut hullu hernerokkasumu. Iipotin irtisanoutuessa livuin öisessä hiljaisuudessa pitkin turvallisia, joskin näkymättömiä polkuja. Mutta mikä iiveri oli käydä tällä reissulla tsekkaamassa E:n asuimiston valmiusvaihe?! Öiset asevarastot kun ovat niin soothing sight. Ja mothman kans.
Seuraavana päivänä olikin vuoroin vierailun isännöintiosuus ja päätin ystäväni keskiyöllä koittavan syntymän kunniaksi leipaista kakun. Junnasin päälleni asun joka ei liidelissa aiheuta kommenttia sekä tuijotusta, palautin pulloni, sniiduilin ainekset kasaan ja hurautin smarketille hakemaan mansikoita. Tervehdin hyväntuulisesti vakkarimyyjää ja tilasin tavallisen satsin. Sitten tapahtui jotain porilaiseen pirtaan täysin odottamatonta; tämäpä kehaisi asukokonaisuuttani! Kaikki pasmathan siinä lakosi ja sopersin sisällöllisesti täysin käsittämätöntä puheenpartta, jonka pointti oli oletettavasti kiittää kohteliaisuudesta. Lompsin paikalta pois kaksnelosella humautettuna, ja tietysti vasta kotona aatos selkiytyi. Ensinnäkin, vou, lisää tälläistä positiivisuutta lisäävää ja äärimmäisen loistavaa mieltä aiheuttavaa toimintaa kiitos! Toisinnakin thanksA myyjälle tästä porilaisittain hullusta letkautuksesta. Kolmanneksikin, jos satut tätä jonkun maailman ihmeen kautta lukemaan, mikäli olisin pystynyt aatostasolla funktioimaan, olisin sanonut Mew-hupparinne olevan vallan hieno ja kysynyt onko se keikalta. Tässä ihmiset meillä on syy siihen miksi minä en saa uusia ystäviä :D
Ilta kuluikin sitten fiksatessa pleikkarin ohjainta (suurthanksA myös T:lle upeasta nimpparilahjasta, paketista AAA-paristoja), laulaa lurittaen Abbaa ja maistellen kerrassaan taivaallista Britakakkua, jonka esillepano oli hieman epäortodoksinen, mutta perin maistuva.
JUMITUSPÄIVÄ ITSELLEIN
Datailin ja söin. Aika räyhäkästä.
Olenko enemmän kuin kurkkuani myöten täynnä tätä ruskeaa hiuskuontaloa! Hiukset hyvin, kaikki hyvin, ja nyt siis likipitäen vaan ketuttaa. Jos tänään pääsisi parturiin asti aikaa varaamaan niin tulevaisuus saisi valoa ympärilleen. Aatoksissain olisi jotain tyyppiä tämä. As if tästä afrosta saa noin ihanan sileää, mutta jos kampaajassani olisi noidan vikaa? Ihmissuden? Vampyyrin? Vaikka peikon!
Ei aina voi lukea dead-sarjaa, mutta onneksi muumitkin tarjoaa erokivunlievitystä!
HARVINAISEN IHANA VIERAS PART TURKU
Seuraavaksi kotiseutuvisiitille lehahti turkuuntunut ystäväni P, jonka olen viimeksi tavannut kunnolla, hyvä ikä, joulukuisella Asa-seikkailullamme. Koska myös tämä harvinainen vieras sattuu olemaan leijona, piti synttärikakku pygätä jälleen juhlistamaan iän tuloa. Nyt kokemuksen karttuessa vähän kauniimmalla esillepanolla kuin edeltäjänsä. Reseptiä pukkaa, kun aikaa piisaa. Ilta vierähti leppoisasti puhumalla spuukeja, guitarheroilemalla ja ottamalla musiikkibuzzissa turpaan vuoron perää.
Jaup, nyt on kiire citiin hoitamaan itselleen rahaa, hiuselämän parannusta ja kirjallista viihdettä. Sitten B:n kanssa kököttämään Sisko Tahtoisin Jäädä ja siitä volkkari vinkuen mökille pomikseen lataamaan aivokapasiteettiä, että jaksaa taas elää modernia kaupunkielämää. Toivokaa haukia!
Ps. Jos ikinä olette fantasioineet siitä mitä sateenkaaren päästä löytyy, niin tough luck, sieltä löytyy tasan kettuuntunut ja läpimärkä mainostenjakaja.
Pps. Ajan salliessa pukkaa jazz-fiiliksiä, resistance-reissua sekä gloorisin kaikista; M-hetki!
-H
Kaikkein rouheinta tässä on kuulkaas gulassikipot se, että kello on 09.28! Ja meikäpoika porskuttaa aika inhimillisissä fääreissä. Meaning että jäytävä Tappajavalaat sai minut ylös sängystä ennen ysiä, meaning että koin tarvetta shopata lippusen Imogen Heapin marraskuiselle Tavastianvisiitille. Hoo on kärvistellyt mun tukena Interpolit ja Muset, joten kai ahterillaan musiikkia tekevä naikkonen on vähintä täältä suunnalta. Eikä sitä koskaan tiedä, livetilanteissa käännytettävyyteni on aina suurimmillaan.
Viimepäivinä olen harrastanut kärsimysnäytelmiä. Työnantajani mainosti niitä ylevällä nimikkeellä "mainosten jakelu". Otetaas hetki matikalle:
Kanssaihmisten on saatava tietää työväenopiston kurssitarjonnasta, plus monesta muusta mukavasta, joten yhden nupin roskapostisaldo on 5 kpl.
Alaovelleni roijataan 5x690 lärpäkettä, se tekeepi 3450 lärpäkettä yhteensä.
Nämä hilaan skeittilaudalla hissiin noin yhdeksällä ylösalas-manuuverilla.
Jolloin kaikki 3450 lätyskää tuijottavat minua olohuoneeni lattialla.
Lajitteluun tuhraantuu nelisen-viitisen tuntia.
Pakkaan repun, olkalaukun ja ison kangaskassin täyteen mainospaperia, pelkkä reppu painaa 9kg, koko kombinaatio 24kg. Siihen mahtuu n. 60 kpl valmiita nivaskoja.
Tämä selkään ja pyöräparan ulokkeisiin.
Edessä siintää 690 taloutta, joista 29 rappua hissittömiä kolmekerroksisia.
Ylöspäin kuljen siis yhden jaon aikana 87 kerroksen verran.
Kokonaisuudessaan ravaan portaikkoja 243 kerroksen verran.
Empire State Buildingissa kerroksia on 102, ihan näin vertailun vuoksi.
Täydennysreissuja täytyy tehdä 11 kpl että koko roska lähtee omistajilleen.
Se tekee 276kg kaupallista tiedotetta rontattavaksi yhden jaon aikana.
Jakoon kuluu aikaa n. 6-7 tuntia.
Numbers honey, it's just numbers.
Seuraavaksi kuvakimaraa hämäristä sivuaktiviteeteista, joita olen onnistunut lykkäämään edellämainittujen numeroiden väliin.
NIMPPARIT
Tästä on aikaa jo kaamoksellisen paljon, mutta mitäs moisista kun ruoka oli hyvää ja riittoisaa.
Juhlaruoan fiilistely venähti yömyöhään, joten totesin fiksuimmaksi keriytyä vanhaan patjaröykkiööni muuntiksella. Seuraavana aamuna viettäessäni marieantoinette-hetkeä lasiverannalla päätti hieman sadella. Suomessa kun on tapana. Vähän enemmänkin. Iloisna mielin, maha täynnä, huristelin kotiini venäyttääkseni naamani ja todetakseni seuraavaa; olin jättänyt kirjapinon viereisen ikkunan apposen auki. Pahinta damagea oli (epä)onneksi ottanut alin Vampyyrikronikat, joten kirjaston ja blogitoverini E:n kirjamassat säästyivät (huh huh) vesivahingoilta. Hiustenkuivaaja kouraan ja pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Hieman runttuisaa on Kadotettujen Kuningattaren lauserakenne, mutta ainakin jokainen sivu eriytyi toisistaan.
Tästä opimme? Kesä kuivaa minkä kastelee!PÄÄHÄNPISTO, KALLOON!
Vietimme chilliä iltaa Muodin Huippua visioiden, postia (oikeaa sellaista) jakavan ystäväni päästen peräti niin chilleihin fiiliksiin että taisi jo koisia. Katsoin siis parhaimmakseni päästää tyypin sängyynsä ja hyppäsin volkkariini. Kotiin asti en kuitenkaan päässyt kun meriporikaupunkiulasoori-liikenneympyrässä taivahat aukeni. Siristelin upeimman ja oransseimman auringonlaskun ikinä leimutessa silmiini. Nopea vilkaisu pelkääjän paikalle. Kamera. Riemua. Ulos Ulasoorista. Talla pohjaan. Ja kun viimein pääsin paikalle joka sopi a) pysäköintiin b) kuvaukseen, olinkin jo Kallon uimarannalla, arskan feidatessa horisonttiin enää piirun tavallista punaisempana. Ilo irti siitäkin bensankulutuksesta, päätin.
Uskollinen volkkarini jälleen mukana humputuksissa.Kun kerran puolet Poria tuli läpi kaahattua, päätin myös (olin hyvin eteenpäin vievälla tuulella) että olisi typerää jättää menemättä itse Kallon kallioille nappaamaan pari kesäyön tunnelmaotosta.
Ideariihi pyörähti mukataiteellisuusmoodiin ja päätin meren huminan sijaan iskeä luurit korville ja fibailla Itkevän Tytön Kesä Kääntyy Myötäpäivään (siinä biisi paikkaansa, ja aevan ihaana muutenkin) tahtiin. Zoomailin huolettomasti tarkkaan aseteltuja kenkiäni kunnes joku älykääpä otti jossain lähimannuilla kuvan salamalla. Tutkiskelin ympäristöäni, muttei Kallon kumpareilla ikinä bongaa ketään ennenkuin olisi hyppäämässä juuri sille kivelle. Jatkoin ja niin jatkoi kuvaajabuddynikin. Pohdin kuumeisesti millaisella tekniikkavirityksellä jantteri olevinaan saisi hyviä kuvia raiskisalamallaan, ja sitten tipahti toinen kuuloke korvastani. PADAM, JYTYM ,BUDI PUM! Valokuvaajakollegani olikin ukkonen, ja salama todellakin SALAMA. Laskin mahdollisuuteni. Olin korkein kohta umpikalliolla, meren vieressä, ukkosen ollen tasan päälläni. Kaappasin kengät kauhuissani kouraan ja huumaavan jylinän säestämänä vilistin henkeni kaupalla metsän siimekseen, risuista ynnä männynkäkkyröistä piittaamatta. Vasta volkkarini turvassa survoin kengät jalkaani ja totesin seikkailun päättyneen. Teetä tässä tarvittiin ja äkkiä.
OPERAATIO AARREKARTTA, YAR
Muistan joskus ala-asteikäisenä nappulana toljotelleeni E:n alakerran seinää, johon kyseisen äiti oli ripustanut taideterapiakurssilla askastelemansa aarrekartan. Muuta siitä en sitten hahmotakaan kuin luutaa pitelevän Arnold Swazthisnamen. Jo silloin pidin ajatusta koota arkille lehtileikemontaasi asioista joita haluat elämältäsi saavuttaa, joista pidät, rakastat ja joita arvostat, erittäin hauskana (ala-asteikäisenä sanavarastoni oli laaja, mutta syventymätön). Kun itse E vuosia jälkeenpäin (lue: pari viikkoa sitten) kyhäili omaa versiotaan huoneensa lattialla, oli minunkin päästävä messiin.
Pari päivää tuhosin vanhoja (E:n vanhoja, sillä omia demejäni en raaskinut, trendit kyllä ahkun kourissa silppusin) lehtiä parvekkeellani riemun vallassa. Sitten lajittelin tulokset leväälleen makkarin lattialle. Musiikki, ystävät, matkailu, koti, valokuvaus, kirjoittaminen, tyyli ja huumorintajuinen elämänasenne kategorisoivat saksikäteilyni lopputulosta. Mutta pergäl kun aarrekartan kokoonliimaaminen oli raivostuttavaa. Yli viikon pompin aamuhuuruissa erinäisen millisälpän yli kun inspiraatio vain inisi kuolontuskissaan. Yhtenä aamuna, kun kalenteri näytti kaikkea muuta (mainosten jakoa) viskoin sitten raivon voimalla elämäni kasaan. Aika jees. Ei paha.
Piilotin aarrekartan säkyni alle, sillä E ohjeisti, että se kuuluu sellaisen vuoden päästä ottaa uusiosyyniin ja pohdiskella mitä on tullut saavutettua ja mitä ei haluakaan, tai kenties uudelleen inspiroitua vanhasta unelmasta. Sitä venaillessa.LEFFAILTA B:N KERA
Pakenimme B.n kanssa myrskyä elokuvateatterin hämärään ja pian kökötimmekin jo 3D-lasit päässä virnuillen patongin syönnin mahdottomuudelle kyseenomaisten okulaarien rajoittaessa näkökenttää. Toy Story 3 oli joko mahtava tai sitten olin kieroutuneissa tunnetiloissa, mutta här gyyd, tulipahan ainakin hekoteltua. Gay-Ken ei ollut niin messevä hahmo kuin traileri antoi odottaa, mutta onneksi Buzz löysi itsestään suaven maailmanmiehen ja Totoro ilmestyi ympyröihin, vaikkei esikuvalleen uskollisesti pahemmin hölissyt. Juoni oli rullaava, paikoitellen jopa aika spuuki, vaikkakin pahimmat kauhueffektit aiheuttivat silkalla olemassaolollaan vauvanukke ja pellelelu (hetkittäin meno oli todella manaajaa). Voin muistaa väärin, tai sitten en, mutta mielestäni kolmososa päihitti helposti ykkösen ja kakkosen viihdyttävyydellään. Plus tämä oli ensimmäinen 3D-kokemus, jossa 3D-kokemus ei häirinnyt ylitsepääsemättömästi. Ja voi kyllä, Rouva Perunapää tottelee myös nimeä ullataalasmaa.
B:n sohvalla vahtasimme vielä Hachikon iltapuhteiksi. Söpö koira, voi kyllä. Kannattaako katsoa jollei pidä söpöistä koirista, voi ei.MATTOPYYKILLÄ
Hyvälapsipäissäni kaappasin äitini volkkariin ja suuntasimme mattopyykille. Onhan taloudessani kaksi postimerkinkokoista tilkkua ja kasa yyberpaskaisia converseja. Lopputulos: kaksi puhdasta mattoa ja kasa paskaisia converseja.
Hyvälapsipuuska kannattaa, siitä nettoaa kermavaahtoa (punaiset marjat kustansi jälkikasvu ihan itse). Samoin ylisokerointi taisi olla ihan oman käden ongelma.HARVINAISEN IHANA VIERAS PART HELSINKI
Harvinaisen puisevan sunnuntain pelasti nykyään pk:ssa (nyt kaikki porilaiset yli kaksvitoset voi olla että heh heh) majaansa pitävä ystäväni T, joka pirautti hengailevansa alkuperäisillä hoodeillaan. Hyppäsin samalla minuutilla satulaan ja fillaroin hämmentävän nostalgisia oikopolkuja kohti tuttua taajamaa. Illan aikana pelasimme mm. Harry Potter cluedoa. Voltsi (T:n artsyn pikkusiskon käsialaa) sporttasi kesän kunniaksi kukkakuosia ja oli lievästi käsi, mutta sehän ei Krapula Koiraa haitannut. Sokerihumala, much. Hävisin. Häviän cluedot AINA.
Kotiinpääsy olikin sitten jo kyseenalaisempaa. Ei siksi että olisin pudottanut järkkärini jonka kuvatarkkuus olisi tuusannuuskaantunut ja itkultani en pystynyt pyöräilemaan, vaan koska kaupunkimme oli nielaissut hullu hernerokkasumu. Iipotin irtisanoutuessa livuin öisessä hiljaisuudessa pitkin turvallisia, joskin näkymättömiä polkuja. Mutta mikä iiveri oli käydä tällä reissulla tsekkaamassa E:n asuimiston valmiusvaihe?! Öiset asevarastot kun ovat niin soothing sight. Ja mothman kans.
Seuraavana päivänä olikin vuoroin vierailun isännöintiosuus ja päätin ystäväni keskiyöllä koittavan syntymän kunniaksi leipaista kakun. Junnasin päälleni asun joka ei liidelissa aiheuta kommenttia sekä tuijotusta, palautin pulloni, sniiduilin ainekset kasaan ja hurautin smarketille hakemaan mansikoita. Tervehdin hyväntuulisesti vakkarimyyjää ja tilasin tavallisen satsin. Sitten tapahtui jotain porilaiseen pirtaan täysin odottamatonta; tämäpä kehaisi asukokonaisuuttani! Kaikki pasmathan siinä lakosi ja sopersin sisällöllisesti täysin käsittämätöntä puheenpartta, jonka pointti oli oletettavasti kiittää kohteliaisuudesta. Lompsin paikalta pois kaksnelosella humautettuna, ja tietysti vasta kotona aatos selkiytyi. Ensinnäkin, vou, lisää tälläistä positiivisuutta lisäävää ja äärimmäisen loistavaa mieltä aiheuttavaa toimintaa kiitos! Toisinnakin thanksA myyjälle tästä porilaisittain hullusta letkautuksesta. Kolmanneksikin, jos satut tätä jonkun maailman ihmeen kautta lukemaan, mikäli olisin pystynyt aatostasolla funktioimaan, olisin sanonut Mew-hupparinne olevan vallan hieno ja kysynyt onko se keikalta. Tässä ihmiset meillä on syy siihen miksi minä en saa uusia ystäviä :D
Ilta kuluikin sitten fiksatessa pleikkarin ohjainta (suurthanksA myös T:lle upeasta nimpparilahjasta, paketista AAA-paristoja), laulaa lurittaen Abbaa ja maistellen kerrassaan taivaallista Britakakkua, jonka esillepano oli hieman epäortodoksinen, mutta perin maistuva.JUMITUSPÄIVÄ ITSELLEIN
Datailin ja söin. Aika räyhäkästä.
Olenko enemmän kuin kurkkuani myöten täynnä tätä ruskeaa hiuskuontaloa! Hiukset hyvin, kaikki hyvin, ja nyt siis likipitäen vaan ketuttaa. Jos tänään pääsisi parturiin asti aikaa varaamaan niin tulevaisuus saisi valoa ympärilleen. Aatoksissain olisi jotain tyyppiä tämä. As if tästä afrosta saa noin ihanan sileää, mutta jos kampaajassani olisi noidan vikaa? Ihmissuden? Vampyyrin? Vaikka peikon!
Ei aina voi lukea dead-sarjaa, mutta onneksi muumitkin tarjoaa erokivunlievitystä!HARVINAISEN IHANA VIERAS PART TURKU
Seuraavaksi kotiseutuvisiitille lehahti turkuuntunut ystäväni P, jonka olen viimeksi tavannut kunnolla, hyvä ikä, joulukuisella Asa-seikkailullamme. Koska myös tämä harvinainen vieras sattuu olemaan leijona, piti synttärikakku pygätä jälleen juhlistamaan iän tuloa. Nyt kokemuksen karttuessa vähän kauniimmalla esillepanolla kuin edeltäjänsä. Reseptiä pukkaa, kun aikaa piisaa. Ilta vierähti leppoisasti puhumalla spuukeja, guitarheroilemalla ja ottamalla musiikkibuzzissa turpaan vuoron perää.
Jaup, nyt on kiire citiin hoitamaan itselleen rahaa, hiuselämän parannusta ja kirjallista viihdettä. Sitten B:n kanssa kököttämään Sisko Tahtoisin Jäädä ja siitä volkkari vinkuen mökille pomikseen lataamaan aivokapasiteettiä, että jaksaa taas elää modernia kaupunkielämää. Toivokaa haukia!Ps. Jos ikinä olette fantasioineet siitä mitä sateenkaaren päästä löytyy, niin tough luck, sieltä löytyy tasan kettuuntunut ja läpimärkä mainostenjakaja.
Pps. Ajan salliessa pukkaa jazz-fiiliksiä, resistance-reissua sekä gloorisin kaikista; M-hetki!
-H
